Johanna Tunturipuro on jo lapsesta lähtien ollut erittäin luova ja taiteellinen. Hän aloitti viulunsoiton opinnot seitsemän vuotiaana unkarilaisen Geza Silvayn johdolla Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Johannan ura solistisena viulistina jatkui aina vuoteen 1996 saakka. Muusikkona hän on ollut mukana tekemässä äänitejulkaisuja monissa erilaisissa projekteissa ja konsertoinut lukuisissa eri maissa. Omia hengellisiä äänitteitä hän on tuottanut kymmenkunta. Muutamat ensimmäiset vuodet uskoontulon jälkeen Johanna keskittyi kokonaan Raamattukouluissa opiskeluun ja hengellisten asioiden ymmärtämiseen.
Hän on saanut olla kokeneiden ja merkittävien profeetallisten Jumalan palvelijoiden mentoroitavana ja ohjattavana erimittaisia ajanjaksoja eri maissa.
Johanna johti hengellisen musiikin ryhmää nimeltä Judah vuosina 1997-2010. Sen kanssa hän kiersi ympäri Suomea ylistystä johtaen sekä opettaen ylistyksestä ja Jumalan äänen kuulemisesta. Johanna on ollut Kristillinen motivaatiopuhuja ja -luennoitsija vuodesta 1998 lähtien eri Kristillisissä seurakunnissa ja yhteisöissä sekä opettajana että eri oppiaiheiden valmentajana. Hän on vieraillut puhujana myös useita kertoja Venäjällä, Virossa, Ruotsissa, Englannissa sekä USA:ssa.
Vuodesta 2007 lähtien hän on perustanut kristillisiä yhteisöjä useille paikkakunnille Suomessa.
Myös Tv-työ on tullut Johannalle tutuksi. Hän on tehnyt ”Peittämättömin kasvoin” -nimisen lähes 100 osaa sisältävän opetussarjan TaivasTV7:lle. Ohjelmasarja löytyy edelleen sen arkistosta. Johanna on kirjoittanut muutaman kirjan ja tehnyt lukuisia pienempiä painettuja opetuksia sekä kymmeniä opetus-cd -levyjä.
Nyt hän johtaa Helsingissä kolmella eri formaatilla kristittyjä varustavaa keskusta, jonka tavoite on toteuttaa Sanankohtaa: ”tehdäkseen pyhät valmiiksi palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen…” (Ef. 4:12-16)
Johanna sydämellä on kaikin tavoin tukea ja vahvistaa ihmisiä löytämään oma paikkansa Jumalan Kuningaskunnassa, kukin omassa seurakunnassaan. Vahvana profeetallisena ihmisenä Johannan sydämellä on aivan erityisesti rohkaista ihmisiä kuuntelemaan Jumalaa, kasvamaan Jumalan tuntemisessa sekä muuttua enemmän Kristuksen kaltaiseksi mielenuudistuksen kautta.