minusta

 

 Mun sydämeni unelma on, että voisin maalata esille sen, minkä koen Taivaan maalaavan mun sisimpään. Unelmoin, että mun luovuuden kautta ihmiset voisivat nähdä kuinka arvokkaita, ihmeellisiä, uniikkeja ja rakastettuja he ovat. "Sinä olet ihme" on lause, joka sykkii mun sisällä. Sä olet rakastettu. Niin Jumala näkee sut. 

picture copyright Kiia-Bettina

 

Nimeni on Sanni Tunturipuro. Pituutta on 150cm, silmät ovat ruskeat ja olen päästä varpaisiin totaalinen unelmoija. Kuvat ovat maailmani, jota syvästi rakastan. Oli kyseessä sitten pensseli kädessä tauluun maalaaminen taikka kameran etsimen läpi ympäröivän maailman taltioiminen. Kuvat ja kuvallinen maailma on tapa miten näen ja miten tuon esille ne asiat, jotka palavat sydämessäni. Kuvataideopintojen lisäksi valmistuin valokuvaajaksi Pekka Halosen akatemiasta vuonna 2016 ja toimin valokuvaajana maalauksien maalaamisen rinnalla. Tällä hetkellä toteutan myös lapsuuden unelmaani liittyen liikkuvaan kuvaan ja opiskelen etäopiskeluna videokuvaajaksi.

Minulle kuvataiteessa on ominaista ja tärkeää symboliikka sekä sisimmän sanoman esille tuominen. Valo, kerroksellisuus sekä abstraktin ja esittävien elementtien yhteen tuominen ovat maalausjälkeäni.

Matkustaminen, luonto, kulttuurit sekä muut luovuuden alueet antavat kipinöitä sydämeeni. Kaikkein tärkeimpiä asioita elämässäni ovat uskoni, perheeni, seurakunta sekä luovuus. 

Unelmani olisi, että mahdollisimman monet ottaisivat rohkeasti käyttöönsä ne upeat luovuuden lahjat, jotka heidän sisimmässään ovat. Uskon, että jokaisella on oma ääni, joka on niin erityinen ja uniikki. Eräs lause, jonka taiteilijaystäväni Heather Clark opetti minulle, on muodostunut minulle motoksi: “Se vähä mikä minulla on, on parempi kuin ei mitään”.  Minulle maalaaminen ei ollut vahvin tapa ilmaista itseäni, vaan minä jopa jännitin sitä. Muistan kuinka opiskellessani kuvataiteita käteni tärisi samalla kun pidin pensseliä kädessäni. Kuitenkin sisälläni oli kaipuu ja unelma maalaamisesta. Halusin niin kovasti maalata, mutta koin itseni kömpelöksi. Voisin sanoa, että elämäni muuttui kun vuonna 2011 Yhdysvalloissa näin ensimmäisen kerran livenä, kuinka seurakunnassa maalattiin ylistyksen aikana. Muistan eräänkin nuoren naisen, joka oli niin innoissaan ylistämisestä, että hän pyörähteli tanssien maalaustelineen edessä ja samalla maalasi vauhdikkaasti taulua. Katsoin häntä silmät pyöreinä. Se oli mielestäni niin ihmeellistä ja jotain todella syttyi sisimmässäni. Rukoilin, että jos elämässäni voisin maalata edes YHDEN maalauksen ylistyksen aikana.. se olisi aivan kaikki! Rukoukseen vastattiin isosiskoni välityksellä, joka vuosi tämän jälkeen eräänä päivänä ”ilmoitti” minulle, että minä maalaisin tulevan viikonlopun seurakuntakonferenssin aikana. Sanoin hyvin hanakasti ”Enhän minä!”, mutta sitten löysin itseni ujona maalaustelineen takaa viikonloppuna maalamassa bändin vieressä ja tein hypyn tuntemattomaan. Siitä se kaikki sitten lähti! 🙂 Se asia, jota arkailin, mutta josta myös samalla haaveilin, vahvistui Jumalan rakkauden kautta. Maalaamisesta tuli yksi rakkaimmista asioista elämässäni, enkä voisi enää kuvitella eläväni ilman sitä. 

Olen ylistysmaalannut vuodesta 2012 lähtien ja lähes viikottaisen ylistysmaalaamisen kautta olen saanut maalata hieman enemmän kuin vain sen ”yhden” maalauksen. Ja tästä todellisuudesta olen äärettömän kiitollinen. 

picture copyright Kiia-Bettina